Sain tänään luettua Nuoren Werterin kärsimykset loppuun. Ikäväkseni minun on todettava, että kirja oli melkoisen pitkäveteinen, jopa turhauttava, ja henkilöihin oli vaikea samaistua. Vaikka kirjassa kuvailtiin liikaakin ympäristöä ja tapahtumia, en silti onnistunut eläytymään tarinaan. Ehkä tekstin etäiseksi jääminen johtui käytetystä kielestä tai kerronnan tavasta. Yleensä minun ei ole vaikea samaistua lukemiini tarinoihin ja olen nautiskellen lukenut historiallisia romaaneja - eläytyen täysillä! Parhaillaan minulla on kesken John Boynen Tarkoin vartioitu talo, joka kertoo tarinan Venäjän vallankumouksen ajalta 1900-luvun alkupuolelta. Kirja on mielestäni vastustamaton!

On kuitenkin myönnettävä, että Wertherin tarinan traaginen loppu säväytti kirjan puisevuudesta huolimatta. Wertherin ja hänen rakastamansa Lotten dialogi ja Wertherin viimeiset kirjeet rakastetulleen olivat kiinnostavinta luettavaa. Jäin pohtimaan kirjan 1700-luvulla käynnistämää itsemurha-aaltoa kiihkoromanttisten nuorten keskuudessa. Nykymaailmasta käsin tapahtunutta on vaikea ymmärtää. Ehkä nykyään on olemassa enemmän kertomuksia, joihin on mahdollista samaistua. Tarinat onnettomasta rakkaudesta eivät ole hävinneet minnekään, mutta niiden rinnalle on kai ilmestynyt myös vaikeista menetyksistä selviytymisestä kertovia tarinoita ja sinkkuuden ihanuuden ylistyslauluja! Lisäksi joka paikassa toitotetaan, kuinka maailma on täynnä hottiksia, kun vain osaa etsiä oikeista paikoista. Ehkä isoin ero Wertherin ajan ja meidän aikamme välillä on se, että ihmiset liikkuvat ympäri maailmaa ja kohtaavat enemmän mahdollisia kumppaneita, eikä lopullista elämänkumppaniaan enää tarvitse bongata lähinurkilta.